Päätösseminaarin puheenvuorot katsottavissa

Suomen Akatemian rahoittama kärkihanke TRUST järjesti ylikulttuurista kuulumista käsittelevän päätösseminaarin 19.9.2018 Tampereen yliopistolla. Seminaarissa kuultiin järjestöjen edustajien näkökulmia näiden lasten ja nuorten inhimilliseen tukeen, taiteen merkityksestä kuulumisen tunteen tukemisessa ja julkistettiin TRUST-hankkeen oppimateriaali sekä tiekartta.

Seminaarin puheenvuorojen julkaisun myötä TRUST-tiimi haluaa kiittää kaikkia hankkeeseemme osallistuneita nuoria ja yhteistyötahoja.

Seminaarin puheenvuorot ovat katsottavissa alla olevista linkeistä:

Avauspuheenvuoro, Ohjelmajohtaja Inka Hetemäki, Suomen UNICEF

TRUST-hankkeen tuloksia: Tunnustettu toimijuus ja yksilölliset tarveperustaiset palvelut, Dosentti Anna-Kaisa Kuusisto, Tampereen yliopisto, TRUST-hankkeen johtaja

Kommenttipuheenvuoro, Neuvotteleva virkamies Anna Bruun, Työ- ja elinkeinoministeriö

Nuorten inhimillinen tuki – mitä se on?, Turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää, Suomen Punainen Risti

Kulttuurinen kohtaaminen kasvotusten ja mediassa – oppimateriaalin esittely, Tutkijatohtori Mari Pienimäki ja tutkija Jaakko Tuominen, Tampereen yliopisto

Ali’s long journey to Australia. Lasten tekemä animaatio pakolaisuudesta, Tutkijatohtori Mervi Kaukko, Monash University ja työryhmä

Kommenttipuheenvuoro: Luottamus syntyy yhdessä tekemällä, Tutkijatohtori Kristiina Korjonen-Kuusipuro, Tampereen yliopisto

Tiekartta – Yksin tulleiden alaikäisten maahanmuuttajien kuulumisen tunteen tukeminen ja sosiaalisen tuen kehittäminen Suomessa

Tiekartta – Yksin tulleiden alaikäisten maahanmuuttajien kuulumisen tunteen tukeminen ja sosiaalisen tuen kehittäminen Suomessa

TRUST-kärkihanke julkaisee tiekartan yksin tulleiden alaikäisten maahanmuuttajien kuulumisen tunteen tukemisesta ja sosiaalisen tuen kehittämisestä Suomessa. Tiekartta perustuu kahteen Suomen Akatemian vuosina 2014–2018 rahoittamaan tutkimushankkeeseen.

Tiekartassa otetaan kantaa kolmeen yksin tulleiden nuorten elämään keskeisesti vaikuttavaan osa-alueeseen:

  1. Osoitamme monikielisyyden sallimisen ja tukemisen merkityksen nuorten oman toimijuuden rakentumisessa ja heidän yhteiskunnallisen aseman vahvistamisessa. Lisäksi keskustelemme ystävyyden merkityksestä kuulumisen ja kotoutumisen edistäjänä.
  2. Ehdotamme yksin tulleiden sosiaalisen tuen palvelujärjestelmän kehittämistä asumisen ja psykologisen vakauttamisen osalta.
  3. Esitämme, että tulevaisuuden politiikkaohjauksen pitää perustua kokemustiedon kautta rakentuvalle ymmärrykselle ja moniammatilliselle yhteistyölle.

TRUST-hanke esittää, että Suomeen tulisi luoda lapsiystävällinen integraatiopolitiikka, joka mahdollistaa yksin tulleiden lasten ja nuorten kuulemisen ja luo toivoa heidän elämäänsä.

Tiekartta on kokonaisuudessaan luettavissa ja ladattavissa oheisesta linkistä:

http://www.transculturaltrust.net/wp-content/uploads/2018/09/Final_Trust_Tiekartta.pdf